Ohjeen bongasin täältä, mutta tein siihen joitakin muutoksia.
Pohja:
200g Bastogne keksejä
100g voita
Murskaa keksit, sulata voi. Sekoita keskenään. Painele irtoreunavuuan pohjalle. Laita jääkaappiin odottamaan täytteen valmistumista.
Punaherukkatäyte:
2,5dl vispikermaa
4dl punaherukoita
150g tuorejuustoa
1dl sokeria
1tl vaniljasokeria
4kpl liivatetta
0,25dl glögitiivistettä
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Vatkaa vispikerma löysäksi vaahdoksi ja jätä sivuun odottamaan.
Mittaa toiseen kulhoon tuorejuusto, sekä sokerit ja sekoita ne keskenään.
Sulata punaherukat ja soseuta ne sauvasekoittimella. Paseeraa punaherukoiden mehu siivilän läpi tuorejuuston joukkoon. Sekoita tasaiseksi.
Kuumenna glögitiiviste ja purista liivatteista ylimääräinen vesi. Lisää liivatteet kuumaan glögiin ja sekoita tasaiseksi.
Lisää liivateneste ohuena nauhana tuorejuustoseoksen joukkoon samalla koko ajan sekoittaen.
Lisää lopuksi sekaan vielä kermavaahto ja nostele nuolijalla tasaiseksi.
Kaada punaherukkatäyte piparkakkupohjan päälle ja kopauta vuokaa pöytää vasten pari kertaa, jotta ylimääräiset ilmakuplat lähtevät.
Nosta kakku jääkaappiin hyytymään 2 tunniksi.
Valkosuklaatäyte:
1 levy pandan valkosuklaata
2,5dl vispikermaa
100g tuorejuustoa
1tl vaniljasokeria
3kpl liivatetta
tilkka vettä
Aloita tekemään valkosuklaatäytettä, kun punaherukkatäyte on hyytynyt jääkaapissa n. kaksi tuntia.
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Sulata suklaa.
Vatkaa vispikerma löysäksi vaahdoksi ja jätä sivuun odottamaan.
Mittaa toiseen astiaan tuorejuusto, sekä vaniljasokeri ja sekoita ne keskenään.
Lisää tuorejuuston sekaan vielä sulanut valkosuklaa-kermaseos ja sekoita tasaiseksi.
Kuumenna pieni tilkka vettä ja purista liivatteista ylimääräinen vesi. Lisää liivatteet kuumaan veteen ja sekoita tasaiseksi.
Lisää liivateneste ohuena nauhana valkosuklaa-tuorejuustoseokseen koko ajan sekoittaen.
Lisää lopuksi sekaan vielä kermavaahto ja nostele nuolijalla tasaiseksi.
Kaada valkosuklaatäyte punaherukkatäytteen päälle tasaisesti ja kopauta vuokaa pari kertaa pöytää vasten, jotta ylimääräiset ilmakuplat lähtevät.
Nosta kakku jääkaappiin hyytymään taas 2 tunniksi.
Kiille:
3,5dl glögitiivistettä
0,5dl vettä
4kpl liivatetta
Tee kiille kakkuun, kun valkosuklaatäyte on hyytynyt jääkaapissa n. 2 tuntia.
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Mittaa kulhoon glögitiiviste.
Mittaa toiseen astiaan vesi ja kuumenna se kuumaksi.
Purista liivatteista ylimääräinen vesi ja lisää ne kuuman veden sekaan. Sekoita tasaiseksi.
Kaada liivateneste ohuena nauhana glögitiivisteen joukkoon ja sekoita samalla lusikalla.
Kaada kiille hyytyneen valkosuklaatäytteen päälle lusikkaa apuna käyttäen ja nosta kakku hyytymään jääkaappiin vielä vähintään 4 tunniksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti