sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Kinkku voileipäkakku


Sain jokin aikaa sitten juhlaleivonnaiset kirjan ja pakko oli sieltä kokeilla voileipäkakkua, kun poijaatkin oli sellasta pyytäneet. Vähän mukautellen ohje tässä:
400g vaaleaa paahtoleipää
Täyte:
350g palvikinkkua
200g kermaviiliä
100g juustoraastetta
150g majoneesia
200g ruohosipuli tuorejuustoa
1 suolakurkku
persilja silppua
Kostutus:
Lihalientä
Päälinen:
400g ruohosipuli tuorejuustoa
ohuen ohuita kinkkuleikkeleitä
jääsalaattia
Laita kelmu irtopohja vuuan pohjalle ja reunoille.
Leikkaa paahtoleivistä reunat pois (ensimmäinen pikkukuva alla).
Pilko palvikinkusta 300g pieneksi kuutioksi (toinen pikkukuva) sekä suolakurkku pieneksi (kolmas pikkukuva).
Laita kaikki täytteen ainekset kulhoon (neljäs pikkukuva) ja sekoita tasaiseksi (viides pikkukuva).
Laita irtovuuan pohjalle kerros leipää. Kostuta lihaliemellä. Laita puolet täytteestä leipien päälle. Laita toinen kerros leipää ja kostuta leivät. Levitä loput täytteestä leipien päälle. Laita päälle vielä kerros leipää ja kostuta. Laita kelmu vuuan päälle (6. pikkukuva) ja vuoka jääkaappiin. Anna kakun olla jääkaapissa seuraavaan päivään niin maut paranee.
Seuraavana päivänä kumoa voileipäkakku tarjoiluastialle.
Levitä kauttaalleen ruohosipulituorejuustoa (7. pikkukuva).
Kääri ohuen ohuista kinkkuleikkeleistä rullia ja koristele niillä sekä jääsalaatilla voileipäkakku.
Täytteestä jääneen 50g palvikinkkua voi pilkkoa ja laittaa voileipäkakun reunoille paloja.



Jälkeenpäin on kehuttu kuinka herkullinen tämä voileipäkakku oli. =)

1 kommentti:

  1. Hei, resepti vaikuttaa sen verran hyvältä, että aion tehdä sitä huomisiin juhliin.
    Minkä kokoinen irtopohjavuoka sinulla on?
    Miten asettelet leivät tuonne vuokaan? Pelkään, että laitan ne väärin ja koko kakku leviää, kun kumon sen huomen aamuna.

    Kerkeätkö auttaa? Pitäisi ruveta valmistelupuuhiin parin tunnin päästä.

    VastaaPoista