Sivut

keskiviikko 6. elokuuta 2014

Runsas mustikkapiirakka

 Mustikoita on nyt niin paljon, että aloin kokeilemaan erilaisia mustikkapiirakoita. Tässä niistä ensimmäinen!

Pohja:
4dl venhäjauhoja
125g voita
0,25dl sokeria
0,5dl vettä

Kaada kulhoon jauhot ja nypi jääkaappi kylmä voi sekaan ja nypi hyvin keskenään sekaisin. Tee keskelle kolo, jonne laitat sokerin ja veden. Kääntele taikinaa reunoilta keskelle, kunnes kolossa olleet ainekset on sekoittuneet. Taikina saa jäädä jauhoiseksi, älä vaivaa liikaa. Tee taikinasta möykky ja laita kelmun sisään (ensimmäinen pikkukuva alla) ja taikina jääkaappiin. Pidä jääkaapissa ainakin tunti, mutta voi olla kauemminkin.
Ota taikina jääkaapista ja kelmun sisästä jauhotetulle pöydälle (toinen pikkukuva alla). Säästä taikinasta nyrkin kokoinen pala koristelua varten (kolmas pikkukuva alla). Kaulitse isompi määrä levyksi joka on hieman isompi kuin vuoka. Kaulittuasi, nosta levy voidellun vuua päälle ja tasoita (neljäs pikkukuva alla).

Valmista täyte:
7dl mustikoita
1dl sokeria
3/4dl perunajauhoja

Mittaa mustikat kulhoon ja kaada sekaan sokeri sekä perunajauhot (viides pikkukuva alla). Sekoita keskenään. Kaada nämä pohjan päälle.
Ota jäljelle jäänyt nyrkin kokoien taikina, kaulitse se levyksi. Leikkaa taikinapyörällä suikaleita, jotka asettelet piirakan päälle ristikoksi (kuudes pikkukuva alla).
Mikäli uunisi polttaa herkästi ruokia, kuten minun niin aseta päälle folio heti ennen uuniin laittoa. Tätä minä en tehnyt tarpeeksi ajoissa ja siksi piirakka paloi osittain päältä, mutta ei onneksi pilannut makua. Laita 250 asteiseen uuniin n. 15 minuutin ajaksi tai 200 asteeseen jolloin paistoaika pidempi, uunistasi riippuen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti